Kansalainen kahden maan

Jäänyt blogitekstin päivittäminen vähän kesken.. :D Tällainen luonnos löytyi, päiväyksellä 14.12.:

"Tänään heräsin toiseen aamuun Suomessa helsinkiläisessä hotellihuoneessa. Täällä (Suomessa, ei hotellissa) on kylmää ja pimeää ja ihmiset on ankeita, eikä kotiinpaluumasennusta helpota se, että ei vielä tosiaan päästy palaamaan sinne kotiin eikä päästäkään ennen lauantaita erinäisistä syistä.

Kun jo valmiiksi masentaa, en tiedä onko ihan fiksuin ajatus velloa reissufiiliksissä mutta toisaalta haluan ehdottomasti tallentaa nämä fiilikset tällaisenaan, tuoreina ja vielä vähän kipeinä.

Kun me silloin reilu vuosi sitten valittiin vaihtokohdetta, pomppasi Aussit listan kärkeen lähinnä sen takia, että se tuntui niin kaukaiselta, erilaiselta, utopistiselta. Lähdettiin reissuun juuri Australiaan, koska se on niin k a u k a n a ja erilainen. Lähdettiin kokemaan erilaiset eläimet ja upea luonto, valtameri, autiomaa, lämpö. Mitä sitten jäi käteen? Toki kaikki tuo, mitä mainitsin, mutta päällimmäisenä mielessäni on ihmiset. Lämpö, joka ei tule auringosta, vaan sydämestä."

Nyt, melkein tasan 2 viikkoa tuon kirjoittamisen jälkeen oma arki on imaissut niin mukaansa, että kotiinpaluuangsti on helpottanut huomattavasti, mutta kaipuuta takaisin se ei ole himmentänyt. Puhuttiin lähdön alla  yhden kämppiksen kanssa siitä, miten on mielenkiintoista nähdä säilyykö kaipuu ja paluumotivaatio vielä sittenkin, kun ollaan kukin takaisin omassa turvallisessa arjessa. Tuolla kaukana se tuntui aivan itsestäänselvältä, että vielä joskus palataan ja että suurinpiirtein ei ollut enää muuta elämää kuin se lainaelämä auringonpaisteineen, kommuuneineen ja valtamerineen. Nyt? Nyt tuntuu ajoittain siltä, että ei ole koskaan pois ollutkaan, ja toisaalta taas tiedän, etten tullut takaisin samana kuin lähdin. Matka Ausseihin muodostui myös matkaksi itseen ja takaisin palasi vahvempi ja varmempi, rohkeampi nainen. Näkemäni asiat ja kohtaamani ihmiset vahvistivat omaa näkemystä ja otetta sekä työhön että ihmissuhteisiin, ja sekä uskon että toivon etten koskaan enää tule katsomaan sormieni läpi asioita, joita olen ennen katsonut. Ammattilaisena tai siviilissä.

Niin se paluumotivaatio. Ei se ole hävinnyt. :) Vielä on aivan liian aikaista millekään konkreettisille suunnitelmille, joten toistaiseksi se on tuolla takaraivossa epämääräisenä kaipuuna, mutta siellä se on, koko ajan läsnä. Ja sitä paitsi läheskään kaikkea reissussa koettua ja nähtyä ei ole ehtinyt edes prosessoida ja matkaa saa elää uudestaan lähes päivittäin kun aina tulee mieleen joku uusi juttu kerrottavaksi, tai tapaa jonkun ekaa kertaa reissun jälkeen ja saa kertoa kaiken alusta.
Ja lisäksi aina, kun katson kelloa, muutan sen mielessäni Perthin aikaan ja mietin mitä Michael tai Adam ja Claudette tai Andrew tekevät juuri nyt, miten siellä etenee suunnitelmat ja tapahtumat mitkä käynnistyivät meidän matkamme aikana... ikinä, ikinä, ikinä en olisi lähtiessä uskonut, että näin voisi käydä, mutta elämä se osaa yllättää, kun sille antaa luvan, ja niinpä toiselta puolelta maailmaa löytyi meille paljonpaljon muutakin kuin koaloita ja koralleja: toinen koti. ♥

Viimeisin voimin

Tänään oli viimeinen jumalanpalvelus koko porukalla, tiistaina oli viimeinen raamis koko porukalla, huomenna starttaa viimeinen viikko tällä mantereella ainakin pitkään aikaan, mahdollisesti ikinä. Sillä vaikka paluusta on puhuttu ja tällä hetkellä motivaatio on valtava, koskaan ei tiedä mihin elämä kuljettaa.

Me saatiin kotosuomesta suru-uutisia jotka valitettavasti ovat varjostaneet viime viikkoa aika reilustikin. Siinä huomasi samalla jotenkin sen, kuinka tämä 3kk on ollut mahtavuutensa lisäksi myös kuormittavampi kun tajusikaan, kun suunnitelmien muutos, lisästressi ja asioiden järjestely(-yritys) toiselta mantereelta käsin vei tämän tyttösen hermoromahduksen partaalle ja olin loppuviikosta valmis luovuttamaan tähän paikkaan ja lähtemään kotiin saman tien. En sitten kuitenkaan luovuttanut, ja parin päivän satunnaisten itkukohtausten jälkeen viimeistään tämänaamuisessa jumalanpalveluksessa ravistauiduin irti ahdistuksesta ja päätin keskittyä fiilistelemään näitä viimeisiä päiviä, viimeisiä uimareissuja, viimeisiä kohtaamisia, viimeisiä halauksia ja kyyneleitä. Kotiinpaluuviikko on raskas, mutta sekin loppuu joskus ja tulee vastaan onneksi vain päivä kerrallansa.

Ja ettei nyt liian synkeää kuvaa tulisi, niin edelleen täällä olosta todella nautin, ja toisaalta odotan jo kovasti myös kotiin ja töihin paluuta, lähinnä vain mieluusti hyppäisin 11. päivästä suoraan 17. päivään.
Lähes koko tämän viikon on lämpömittarissa lukemat nousseet 30 asteen paremmalle puolelle joten ohjelmassa on ollut muutama rantapäivä sekä tuossa lähimmällä rannalla että myös Hillarysin satamassa jossa tuli kokeiltua laiturilta pää edellä hyppimistä ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen. :)

Tiistaina oli Parkereilla yhdistetty grilli/raamis-ilta ja tosiaan viimeinen koko porukalla, ensimmäiset kunnon kyyneleet valuivat siinä kun aloitettiin hyvästien jättäminen ja Michael käytti tilaisuutta kommentoidakseen minulle jotain todella kaunista ja erittäin tärkeää asiaa, sanat jotka vien täältä aarteenani kotiin ♥.

Eilen toteutettiin viimein jotain, mikä on ollut Michaelin ohjelmalistalla alusta asti: drag racing, eli kiihdytyskisat. Järjetöntä rahanmenoa ja todennäköisesti jotain, mitä ei ikinä Suomessa tulisi tehtyä, mutta olihan se aikamoinen elämys sinänsä, varsinkin kisan nopeimmat, yli 500km/h päästelevät top fuel -autot. Istuttiin todella lähellä lähtöpaikkaa, kiihdytyksestä lähtevän äänen ennemmin tunsi kuin kuuli, bensa kirveli silmissä ja palanutta kumia löytyi vielä tänäänkin tukasta. :) Erilainen ja hauska ilta!

Vielä on edessä joitain asioita, joita täällä haluaa tehdä ja toteuttaa, ja tarkoituksena onkin hyvästeistä ja kaikista niistä Viimeisistä huolimatta seuraavakin viikko elää ihan normaalia elämää, nauttia ja touhuta. Tätä kaikkea täällä nähtyä ja tehtyä voi (ja pystyy) prosessoimaan sitten kotona, nyt on vielä aika nauttia ja elää hetkessä.

Tämmöinen tynkäentry tällä kertaa, ja teemaan sopien mitä todennäköisimmin viimeinen entry täältä kaukaa. Seuraavaksi tavataan sitten kotiinpaluumasennuksen ja kulttuurishokin hilpeissä tunnelmissa! :D


Ps. Nyt on JOULUKUU! Hyvät ihmiset sentään miten sitä saisi sen sisäistettyä kun lämpömittari näyttää +32 ja hiki valuu istuessakin? :D