Asioita, joita rakastan Australiassa (part 1):
Ihmiset: Avoimuus, ystävällisyys, sydämellisyys. Palvelukulttuuri. Kun joka puolella on hymyileviä ja iloisia ihmisiä, se kuulkaa tarttuu. Ja vaikka joku kyynisempi sanoisi helpostikin, että asiakaspalvelija tervehtii, hymyilee ja kysyy kuulumisia saadakseen paremmat kaupat, niin minun sisäinen hippityttöni tahtoo uskoa ihan muuta. :) Ja sitä paitsi, vaikka se olisikin vain pintaa, siitä hymystä tulee hyvä mieli ja siinä ei ole mitään pahaa. :)
Nimettömien asiakaspalvelijoiden ystävällisyyden lisäksi täällä on saanut toistaiseksi kokea myös uskomatonta sydämellisyyttä näiltä ihmisiltä, joihin täällä on saanut tutustua. Joko on ollut itse vastaanottamassa, tai sitten vain saanut todistaa sen sydämellisyyden kohdistumista toisaalle. Ihmisiä, jotka tarttuvat toimeen, antavat omastaan ja huolehtivat toisista sen kummemmin asiaa pohtimatta. Hienoja ihmisiä, hienoja kohtaamisia.
Meri: Suolainen tuuli hiuksissa, hienonhieno hiekka varpaiden välissä, aaltojen kohina korvissa.... ♥ saisin varmaan viikon kulumaan istumalla meren rannalla katsomassa ja kuuntelemassa. Silmänkantamattomiin jatkuvaa aavaa merenselkää seuratessa pääsee aika kosketuksiin oman pienuutensa kanssa, saa hieman tervettä perspektiiviä elämään. Jokseenkin... meditatiivinen kokemus. Harmi, että Intian valtamerta ei oikein saa täältä mukaansa.
Tämä on nyt vielä vähän tynkälista, mutta en epäile hetkeäkään etteikö se kasva pituutta vielä ennen kotiinpalutta.
Päivä päivältä elää ja kasvaa se ajatus, että täältä lähteminen tulee olemaan todella vaikeaa. Nyt jo on saanut nähdä ja kokea niin paljon kaikkea mitä ei muuten olisi ikinä kokenut ja vielä on niin paljon nähtävää ja koettavaa... vasta nyt, kun on tämän kaiken keskellä, ymmärtää kuinka upea mahdollisuus tämä on. Ja vaikka ehkä tässä vaiheesa tämä tuntuu hieman aikaansa edellä olevalta ajatukselta, niin ajatus tänne palaamisesta on alkanut vahvasti juurtua sydämeen. Saa nähdä, mihin elämä vie. :)
perjantai 30. syyskuuta 2011
maanantai 26. syyskuuta 2011
Villieläimiä ja villiä menoa...?
Olipas varsin toiminnantäyteinen viikonloppu! Lauantai käynnistyi ihanasti yhteisen pöydän ääressä syödyllä brunssilla, jonka jälkeen edessä oli suuresti odottamamme Caversham wildlife park, joka on yksityinen australialaisia villi- ja maatilaeläimiä esittelevä puisto, jonka toimintaan kuuluu myös avoaitauksia jonne pääsee eläinten sekaan! Kävimme katsomassa farmieläimiä kuten aasia, alpakkaa ja laamoja sekä siellä täällä vapaana kipitteleviä mahtavia vuohia. Lintuja, matelijoita ja pienempiä pussieläimiä pääsi ihastelemaan vain lasin/verkon takaa ja osaa pääsi ohjatusti silittelemäänkin "Wombat and friends"-esityksessä ja pitihän sitä nyt käydä vompattia rapsuttelemassa. :) Esityksessä näimme myös pöllön lentonäytöksen, minä hieman liiankin läheltä kun se pikku parka tulla kopahti suoraan päin kameraani kun kuvasin lentoa videolle.
Näytöksen ja pienen välipalan jälkeen oli aika suunnata ehkä koko reissun odotetuimmalle osuudelle: syöttämään kenguruja! Suunnilleen 1/4 puiston koko pinta-alasta kattoi kengurujen ja vallabien asuttama tila, jonne pääsi siis vapaasti kulkemaan niiden joukkoon lukuunottamatta rajattua lepo/äitiysaluetta jonne kengurut pääsivät vapaasti mutta ihmiset eivät saaneet mennä. Aitauksessa oli tarjolla myös säiliöllinen ruokaa jota sai kenguruille syöttää. Eikun siis taskut täyteen pellettejä ja innokkaita ystäviä etsimään. :) päivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten suurin osa kenguruista pötkötteli rentoina pitkin maita ja mantuja mutta kun niiden viereen kyykistyi koura täynnä ruokaa niin alkoi päitä nousemaan ja pian huomasi olevansa 3-4 innokkaan pussieläimen ympäröimänä. :D pehmoiset ja pörröiset pomppijat antoivat melko kärsivällisesti rapsutella itseään, kunhan vaan ruokaa riitti ja sitä älysi tarjoilla. Innoikkaimmat änkesivät rapsuttelemaan taskuani, kun kelvoton ihminen unohtui liian pitkäksi aikaa kuvaamaan ja rapsuttelemaan eikä ollenkaan muistanut syöttää. :D myös pikkukenguruita (or joey, as they say down here) näkyi paljon, osalta tosin vilahti vain korvat tai äipän pussukasta sojottavat takajalat <3 kenguruaitauksessa olisi voinut viettää vaikka koko päivän, mutta eteenpäin oli jatkettava koska nähtävää oli vielä paljon!
Bongailimme dingoja (jotka näyttivät lähinnä kotikoirilta kaulapannat kauloissaan), riikinkukkoja, emuja, toinen toistaan kauniimman värisiä papukaijoja, opossumeja ja hieman lisää vompatteja kunnes oli vuorossa seuraava erittäin odotettu kohde: koalat! Myös koaloita (koalia? help?) pääsi seuraamaan todella läheltä ilman mitään verkkoa/lasia välissä ja työntekijän läsnäollessa myös yhtä koalaa sai silittää. :) Satuimme paikalle juuri ruokinta-aikaan ja kaikki pörröiset olivat hereillä ja toimeliaita, mikä on uskomattoman onnekasta ottaen huomioon, että koala nukkuu 21 tuntia vuorokaudessa. Koska koalat stressaantuvat helposti, oli niiden seuraamista ja koskettelua säädelty, koala-alue on auki vain osan aikaa päivästä ja meitä varoitettiin tarkasti olemaan koskematta eukalyptuksen lehtiin sillä koalat eivät syö mitään ihmisen pitelemää. Kokemus oli todella hieno, sillä kaikista näytöksistä ja ihmistä varten tehdyistä erikoisuuksista huolimatta välittyi semmoinen olo, että puistossa ollaan aidosti kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista.
Eläinpuiston jälkeen otimme vielä suunnaksi Perthin keskustan ja tarkemmin King's Parkin, joka on maailman suurin kaupunginsisäinen viheralue, siis suurempi kuin esimerkiksi Central park. :) Puistosta näimme siis nyt vain murto-osan, mutta lähinnä tulimmekin ihailemaan puistosta avautuvaa kaupunkinäköalaa sen muuttuessa silmiemme edessä auringon laskiessa ja kaupungin valojen syttyessä. Kaunista!
Kotona emme ehtineet juuri vanhentua kuin vaatteidenvaihdon ajan ennen iltaohjelman starttaamista. Ajoimme Hillarys harbouriin Bar 120 -nimiseen baariin/klubiin jossa alkuillan soitti DJ ennen livecoverbändin aloittamista. Vajaan parin tunnin jälkeen totesimme Jaakon kanssa itsemme hieman vanhoiksi ja musiikin aivan liian kovalla pauhaavaksi (surullista.... todella surullista!) ja läksimme kotiin, eivätkä muutkaan viihtyneet kuin reilun tunnin meidän jälkeemme. Aika pehmeä lasku aussiyöelämään, meno oli hyvinkin samanlaista kuin suomalaisissa vastaavisssa mestoissa. Mutta tulipahan sentään vähän tanssittua ja oli hauskaa. :) Caleb mainitsi itse olevansa enemmän pubityyppi, joten ehkä sitten sellaiseen seuraavaksi.
Sunnuntaina nousimme reippaasti jumalanpalvelukseen ja kirkolla tapasimme viimein myös Michaelin vaimon Judithin ja tietysti myös Michaelin, joka veisteli huumoria aiheesta "kaksi viikkoa jo kulunut, ja te vaan olette YHÄ täällä". :D Varokoon vaan, meistä ei tällä menoa kovin helposti eroon pääse...
Jumalanpalveluksen jälkeen suuntasimme Jaakon kanssa n. 20 minuutin ajomatkan päähän pohjoiseen Yanchepiin henkeäsalpaavan kauniisiin maisemiin. Yanchepista löytyy siis suojaisa rantalaguuni, jonka muodostaa rannan tuntumassa oleva kallioriutta, johon valtameren aallot murtuvat. Meriruohoa ja muuta kasvillisuutta oli suhteellisen vähän, vesi oli aivan u s k o m a t t o m a n kirkasta ja välkehti kaikissa turkoosin vivahteissa joita voi ja ei voi edes kuvitella. Ja koska aallot murtuvat riuttaan jo kertaalleen, hyväilevät ne rantaa huomattavasti hellävaraisemmin kuin muutoin ja näinollen ranta on melko loiva. Hieman taas tuli kokeiltua uimistakin, vaikkakin uskon että muutaman viikon päästä kun vielä enemmän lämpenee niin siitäkin nauttii enemmän, nyt lämpötila vastasi ehkä semmoista tuulen hyvin sekoittamaa supisuomalaista järvivettä. :P
Siinä lasinkirkkaassa vedessä seistessäni, auringon lämmittäessä kasvojani tavoitin ensimmäistä kertaa sen tunteen ja ajatuksen, kuinka täältä lähteminen tulee olemaan todella vaikeaa. Nyt kun on jo suunnilleen sopeutunut tähän elämänmenoon huomaa kuinka siihen meni ensimmäisinä viikkoina energiaa joka nyt vapautuu täällä olosta nauttimiseen. Ei niin, että tämä alkuaika olisi ollut jotenkin erityisen kurjaa, stressaavampaa vain ja energiaavievempää kuin arki kotona. Mutta kuten sanottu, se alkaa olla nyt pitkälti ohi ja edessä on riemukkaat ajat, varsinkin kun olen antanut itselleni luvan olla stressaamatta mistään. Vaikka minua kohdellaankin catalyst schoolissa kuin yhtenä suomalaisopiskelijana, en sitä kuitenkaan ole. Minulla ei ole tavoitteita, minun ei tarvitse saavuttaa ammatillisesti mitään eikä kukaan perää minulta harjoitteluraporttia joulukuussa ja periaatteessa voin sitoutua tuohon toimintaan vaikka päiväksi kerrallaan. Kuten varmasti minua vähänkään paremmin tuntevat tietävät, ihan sellainen en kuitenkaan ole. :P Totta kai aion ottaa tästä mahdollisuudesta kaiken mahdollisen irti, kyse on ehkä enemmänkin siitä päänsisäisestä erosta. Minä SAAN, minun ei ole PAKKO. Joitain oivalluksia on jo syntynytkin ihan vain täällä olemalla. Oikeastaan koskaan missään ennen ei mulle ole syntynyt kokemusta siitä, mitä on olla erilainen tai vähemmistössä, ei tässä mittakaavassa. Kun ei tule ymmärretyksi, kun ei saa kerrottua jotain siinä laajuudessa kuin haluaisi, kun ei ymmärrä ja osaa noudattaa paikallisia kirjoittamattomia sääntöjä ja tapoja... toivon pystyväni pitämään kiinni tästä tunteesta myös jatkossa, sillä näistä kokemuksista saan varmasti eväitä omaan ammatilliseen kasvuuni vaikka kyse onkin ihan erilaisesta työstä kuin tämä nuorisotyö.
Ainiin! Eilen Yanchepissa tuli koettua myös hieman sydämentykytyksiä! Kävelimme rannassa semmoiseen kohtaan, missä riutta oli vain muutaman metrin päässä rannassa ja tottahan Jaakon piti päästä sinne riutalle seisomaan. Riutan reuna oli aivan pystysuora ja sen kohdalla aallot vuorotellen vetäytyivät n. 2m kallionreunasta alaspäin ja iskivät taas 2m kallion reunan yli takaisin. Parin isomman aallon perään tuli yksi TODELLA iso ja seuraavassa hetkessä seurasinkin rannalta kuinka Jaakolta pyyhkäistiin jalat alta. Hieman toinen reisi revähti ja tuli muutamia verinaarmuja, mutta muuten mies selvisi isommilta vahingoilta. Kamerakin säästyi tuholta hyvien refleksien ansiosta. :)
Kuvien lisääminen suoraan tähän blogiin on edelleen tuskallista, mutta kaikki tähän mennessä netissä julkaistut kuvat ovat täällä: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150312866734890.357954.651924889&l=8cd1d37c30&type=1
Näytöksen ja pienen välipalan jälkeen oli aika suunnata ehkä koko reissun odotetuimmalle osuudelle: syöttämään kenguruja! Suunnilleen 1/4 puiston koko pinta-alasta kattoi kengurujen ja vallabien asuttama tila, jonne pääsi siis vapaasti kulkemaan niiden joukkoon lukuunottamatta rajattua lepo/äitiysaluetta jonne kengurut pääsivät vapaasti mutta ihmiset eivät saaneet mennä. Aitauksessa oli tarjolla myös säiliöllinen ruokaa jota sai kenguruille syöttää. Eikun siis taskut täyteen pellettejä ja innokkaita ystäviä etsimään. :) päivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten suurin osa kenguruista pötkötteli rentoina pitkin maita ja mantuja mutta kun niiden viereen kyykistyi koura täynnä ruokaa niin alkoi päitä nousemaan ja pian huomasi olevansa 3-4 innokkaan pussieläimen ympäröimänä. :D pehmoiset ja pörröiset pomppijat antoivat melko kärsivällisesti rapsutella itseään, kunhan vaan ruokaa riitti ja sitä älysi tarjoilla. Innoikkaimmat änkesivät rapsuttelemaan taskuani, kun kelvoton ihminen unohtui liian pitkäksi aikaa kuvaamaan ja rapsuttelemaan eikä ollenkaan muistanut syöttää. :D myös pikkukenguruita (or joey, as they say down here) näkyi paljon, osalta tosin vilahti vain korvat tai äipän pussukasta sojottavat takajalat <3 kenguruaitauksessa olisi voinut viettää vaikka koko päivän, mutta eteenpäin oli jatkettava koska nähtävää oli vielä paljon!
Bongailimme dingoja (jotka näyttivät lähinnä kotikoirilta kaulapannat kauloissaan), riikinkukkoja, emuja, toinen toistaan kauniimman värisiä papukaijoja, opossumeja ja hieman lisää vompatteja kunnes oli vuorossa seuraava erittäin odotettu kohde: koalat! Myös koaloita (koalia? help?) pääsi seuraamaan todella läheltä ilman mitään verkkoa/lasia välissä ja työntekijän läsnäollessa myös yhtä koalaa sai silittää. :) Satuimme paikalle juuri ruokinta-aikaan ja kaikki pörröiset olivat hereillä ja toimeliaita, mikä on uskomattoman onnekasta ottaen huomioon, että koala nukkuu 21 tuntia vuorokaudessa. Koska koalat stressaantuvat helposti, oli niiden seuraamista ja koskettelua säädelty, koala-alue on auki vain osan aikaa päivästä ja meitä varoitettiin tarkasti olemaan koskematta eukalyptuksen lehtiin sillä koalat eivät syö mitään ihmisen pitelemää. Kokemus oli todella hieno, sillä kaikista näytöksistä ja ihmistä varten tehdyistä erikoisuuksista huolimatta välittyi semmoinen olo, että puistossa ollaan aidosti kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista.
Eläinpuiston jälkeen otimme vielä suunnaksi Perthin keskustan ja tarkemmin King's Parkin, joka on maailman suurin kaupunginsisäinen viheralue, siis suurempi kuin esimerkiksi Central park. :) Puistosta näimme siis nyt vain murto-osan, mutta lähinnä tulimmekin ihailemaan puistosta avautuvaa kaupunkinäköalaa sen muuttuessa silmiemme edessä auringon laskiessa ja kaupungin valojen syttyessä. Kaunista!
Kotona emme ehtineet juuri vanhentua kuin vaatteidenvaihdon ajan ennen iltaohjelman starttaamista. Ajoimme Hillarys harbouriin Bar 120 -nimiseen baariin/klubiin jossa alkuillan soitti DJ ennen livecoverbändin aloittamista. Vajaan parin tunnin jälkeen totesimme Jaakon kanssa itsemme hieman vanhoiksi ja musiikin aivan liian kovalla pauhaavaksi (surullista.... todella surullista!) ja läksimme kotiin, eivätkä muutkaan viihtyneet kuin reilun tunnin meidän jälkeemme. Aika pehmeä lasku aussiyöelämään, meno oli hyvinkin samanlaista kuin suomalaisissa vastaavisssa mestoissa. Mutta tulipahan sentään vähän tanssittua ja oli hauskaa. :) Caleb mainitsi itse olevansa enemmän pubityyppi, joten ehkä sitten sellaiseen seuraavaksi.
Sunnuntaina nousimme reippaasti jumalanpalvelukseen ja kirkolla tapasimme viimein myös Michaelin vaimon Judithin ja tietysti myös Michaelin, joka veisteli huumoria aiheesta "kaksi viikkoa jo kulunut, ja te vaan olette YHÄ täällä". :D Varokoon vaan, meistä ei tällä menoa kovin helposti eroon pääse...
Jumalanpalveluksen jälkeen suuntasimme Jaakon kanssa n. 20 minuutin ajomatkan päähän pohjoiseen Yanchepiin henkeäsalpaavan kauniisiin maisemiin. Yanchepista löytyy siis suojaisa rantalaguuni, jonka muodostaa rannan tuntumassa oleva kallioriutta, johon valtameren aallot murtuvat. Meriruohoa ja muuta kasvillisuutta oli suhteellisen vähän, vesi oli aivan u s k o m a t t o m a n kirkasta ja välkehti kaikissa turkoosin vivahteissa joita voi ja ei voi edes kuvitella. Ja koska aallot murtuvat riuttaan jo kertaalleen, hyväilevät ne rantaa huomattavasti hellävaraisemmin kuin muutoin ja näinollen ranta on melko loiva. Hieman taas tuli kokeiltua uimistakin, vaikkakin uskon että muutaman viikon päästä kun vielä enemmän lämpenee niin siitäkin nauttii enemmän, nyt lämpötila vastasi ehkä semmoista tuulen hyvin sekoittamaa supisuomalaista järvivettä. :P
Siinä lasinkirkkaassa vedessä seistessäni, auringon lämmittäessä kasvojani tavoitin ensimmäistä kertaa sen tunteen ja ajatuksen, kuinka täältä lähteminen tulee olemaan todella vaikeaa. Nyt kun on jo suunnilleen sopeutunut tähän elämänmenoon huomaa kuinka siihen meni ensimmäisinä viikkoina energiaa joka nyt vapautuu täällä olosta nauttimiseen. Ei niin, että tämä alkuaika olisi ollut jotenkin erityisen kurjaa, stressaavampaa vain ja energiaavievempää kuin arki kotona. Mutta kuten sanottu, se alkaa olla nyt pitkälti ohi ja edessä on riemukkaat ajat, varsinkin kun olen antanut itselleni luvan olla stressaamatta mistään. Vaikka minua kohdellaankin catalyst schoolissa kuin yhtenä suomalaisopiskelijana, en sitä kuitenkaan ole. Minulla ei ole tavoitteita, minun ei tarvitse saavuttaa ammatillisesti mitään eikä kukaan perää minulta harjoitteluraporttia joulukuussa ja periaatteessa voin sitoutua tuohon toimintaan vaikka päiväksi kerrallaan. Kuten varmasti minua vähänkään paremmin tuntevat tietävät, ihan sellainen en kuitenkaan ole. :P Totta kai aion ottaa tästä mahdollisuudesta kaiken mahdollisen irti, kyse on ehkä enemmänkin siitä päänsisäisestä erosta. Minä SAAN, minun ei ole PAKKO. Joitain oivalluksia on jo syntynytkin ihan vain täällä olemalla. Oikeastaan koskaan missään ennen ei mulle ole syntynyt kokemusta siitä, mitä on olla erilainen tai vähemmistössä, ei tässä mittakaavassa. Kun ei tule ymmärretyksi, kun ei saa kerrottua jotain siinä laajuudessa kuin haluaisi, kun ei ymmärrä ja osaa noudattaa paikallisia kirjoittamattomia sääntöjä ja tapoja... toivon pystyväni pitämään kiinni tästä tunteesta myös jatkossa, sillä näistä kokemuksista saan varmasti eväitä omaan ammatilliseen kasvuuni vaikka kyse onkin ihan erilaisesta työstä kuin tämä nuorisotyö.
Ainiin! Eilen Yanchepissa tuli koettua myös hieman sydämentykytyksiä! Kävelimme rannassa semmoiseen kohtaan, missä riutta oli vain muutaman metrin päässä rannassa ja tottahan Jaakon piti päästä sinne riutalle seisomaan. Riutan reuna oli aivan pystysuora ja sen kohdalla aallot vuorotellen vetäytyivät n. 2m kallionreunasta alaspäin ja iskivät taas 2m kallion reunan yli takaisin. Parin isomman aallon perään tuli yksi TODELLA iso ja seuraavassa hetkessä seurasinkin rannalta kuinka Jaakolta pyyhkäistiin jalat alta. Hieman toinen reisi revähti ja tuli muutamia verinaarmuja, mutta muuten mies selvisi isommilta vahingoilta. Kamerakin säästyi tuholta hyvien refleksien ansiosta. :)
Kuvien lisääminen suoraan tähän blogiin on edelleen tuskallista, mutta kaikki tähän mennessä netissä julkaistut kuvat ovat täällä: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150312866734890.357954.651924889&l=8cd1d37c30&type=1
perjantai 23. syyskuuta 2011
Tällä viikolla havahduin siihen tunteeseen, miten nopeasti aika on täällä alkanut kulua. Pelottavaa, että se tapahtuu näinn pian. Olemme kohta olleet 3 viikkoa pois kotoa ja 2 viikkoa Perthissä ja Suomi tuntuu tällä hetkellä jotenkin tosi kaukaiselta. Edelleen kamppailen hieman oman ajan ja sosiaalisuuden tasapainottamisen kanssa, mutta enimmäkseen matalat fiilikset ovat ohimeneviä. Asuinkaverit ynmärtävät hyvinkin sen oman tilan tarpeen, enemmänkin ehkä hiljaisuutta ja poissaolevuutta pitää joskus selitellä näille hypersosiaalisille ja aina iloisille ausseille, mutta toisaalta hekin sen ymmärtävät aina kun saa suunsa auki ja kertoo mistä on kyse. :) Mutta noin muuten elämä hymyilee, enemmän ja enemmän löytyy semmoisia omia juttuja mistä täällä tykkää, ja huomaa ettei englannin puhuminen ja kuunteleminenkaan tunnu enää niin raskaalta. Samaten tytöt koulussa tuntuvat hyväksyneen meidät osaksi "kalustoa" kukin tavallaan, pojilla tuntuu olevan hieman rankempaa mutta kaikki ryhmänä saimme kuulla Michaelin kautta hyvää palautetta, tai siis Michael kertoi kuulleensa meistä kaikista oikein kauniita sanoja. Erityisesti oma-aloitteisuutta täällä tarvitaan, ja sitä löytyy. Itse en kuitenkaan aseta itselleni kovia paineita koska olen oikeasti pääasiassa lomalla enkä halua viedä oikeiden opiskelijoiden tilaa, tuntuu vaan hyvältä näin alkuun saada tehdä jotain ja tutustua hieman ihmisiin. Olen kuitenkin hieman jo pallotellut ajatusta, että ottaisin sitten ihan oikeaa lomaa parisen viikkoa ennen lähtöä kun täällä on jo kunnon kesä ja mulla olisi tekemistäkin kun tunnen paikat paremmin ja tiedän mihin mennä. Mutta katsotaan nyt kuinka uupuneeksi sitä itsensä tuntee marraskuussa vai tunteeko ollenkaan. :)
Tämä viikko meni töiden lisäksi lähinnä hengaillessa ja arkiasioissa. Tänään (perjantaina siis!) kävimme kuitenkin Jaakon kanssa Perthissä kiertelemässä. Kävimme myös Western Australian museumissa mutta harmiksemme emme päässeet tutustumaan tänään aboriginaaliosastoon joka meitä erityisesti kiinnostaa. No, koska museon pääsymaksu toimi lahjoitus/omatuntopohjalla, eipä ole iso juttu käydä siellä uudestaan. Huomisellekin on luvassa ohjelmaa, Adam ja Claudette vievät meidät Caversham parkiin jossa pääsee näkemään ja silittelemään kenguruita, koaloja sun muita söpöläisiä. :) Illalla on vielä luvassa menoa kun Andrew ja Caleb vievät meidät kantapaikkaansa hieman tanssimaan ja drinksuilemaan. Can't wait! Todennäköisesti sunnuntai kuluu sitten jumalanpalveluksen jälkeen hyyyyvin leppoisasti. :D
Ensi viikon jälkeen onkin sitten luvassa jo 2 viikon lomamme! Ekan viikon vietämme täällä ja autamme sekä catalyst schoolin poikien kampuksen muutossa että mahdollisesti edessä olevan LYWA:n (Lutheran Youth of Western Australia) -tapahtuman järjestelyssä. Tapahtuman jälkeen 9-17.10 teemme autoilureissun länsi-australian pohjoisrannikkoa pitkin, mutta siitä kirjoittelen hieman lisää ehkä myöhemmin kunhan suunnitelmat ovat täysin selvät.
Nyt alkaa kello näyttää sellaisia lukemia, että peti kutsuu jotta selviän huomisesta! Meillä pyyhkii siis täällä oikein kivasti, miten teillä siellä Suomessa? :)
Tämä viikko meni töiden lisäksi lähinnä hengaillessa ja arkiasioissa. Tänään (perjantaina siis!) kävimme kuitenkin Jaakon kanssa Perthissä kiertelemässä. Kävimme myös Western Australian museumissa mutta harmiksemme emme päässeet tutustumaan tänään aboriginaaliosastoon joka meitä erityisesti kiinnostaa. No, koska museon pääsymaksu toimi lahjoitus/omatuntopohjalla, eipä ole iso juttu käydä siellä uudestaan. Huomisellekin on luvassa ohjelmaa, Adam ja Claudette vievät meidät Caversham parkiin jossa pääsee näkemään ja silittelemään kenguruita, koaloja sun muita söpöläisiä. :) Illalla on vielä luvassa menoa kun Andrew ja Caleb vievät meidät kantapaikkaansa hieman tanssimaan ja drinksuilemaan. Can't wait! Todennäköisesti sunnuntai kuluu sitten jumalanpalveluksen jälkeen hyyyyvin leppoisasti. :D
Ensi viikon jälkeen onkin sitten luvassa jo 2 viikon lomamme! Ekan viikon vietämme täällä ja autamme sekä catalyst schoolin poikien kampuksen muutossa että mahdollisesti edessä olevan LYWA:n (Lutheran Youth of Western Australia) -tapahtuman järjestelyssä. Tapahtuman jälkeen 9-17.10 teemme autoilureissun länsi-australian pohjoisrannikkoa pitkin, mutta siitä kirjoittelen hieman lisää ehkä myöhemmin kunhan suunnitelmat ovat täysin selvät.
Nyt alkaa kello näyttää sellaisia lukemia, että peti kutsuu jotta selviän huomisesta! Meillä pyyhkii siis täällä oikein kivasti, miten teillä siellä Suomessa? :)
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Mukavuusalueita
Piakkoin alkaa tulla täyteen 2 viikkoa poissa kotoa. Hurjan pitkä aika, joka on toisaalta kulunut vilauksessa.
Ensimmäiset koti-ikävä/kulttuurishokkiajatukset nostivat tänään hieman päätään, tai ehkä ei kyse ole niinkään kulttuurishokista siinä mielessä, että ollaan vieraassa maassa vaan eniten vaikeuksia tuottaa tämä kommuuniasuminen ja jatkuva toisten ihmisten seurassa oleminen vieraassa ympäristössä. Kyllähän mä nautin toisten ihmisten seurasta ja olen sosiaalinen, mutta lisäksi mulla on myös todella suuri tarve yksityisyyteen jota ei täällä ihan samalla tavalla pääse toteuttamaan. Toisaalta ajattelen siitä niin, että täällä ollessani voin tehdä asioita eri tavalla ja etsiä itsestäni sitä übersosiaalista puolta, koska mulla on kolmen kuukauden jälkeen taas loppuelämäni aikaa olla mörkönä yksinään (tai kahdestaan) omassa kämpässä, mutta toisaalta tiedän myös sen, että kolme kuukautta voi alkaa tuntua toooosi pitkältä ja väsyttävältä ajalta jos pitää venyä ja venyä koko ajan.
Noin muuten tänne alkaa pikku hiljaa kotiutua, eikä siinä muutenkaan minulle ole ehkä ollut niin suurta haastetta kuin muutamalle muulle, kun se mikä tekee kodin, on täällä mukana. :) Tai ainakin puolet siitä, kun kuitenkin koirat on tuolla maailman toisella puolen. Kaupassa alkaa tunnistaa tuttuja tuotteita, ympäristö tulee tutummaksi ja Timothy houseen viittaa ajatuksissa ja puheissa kotina. Ihmiset on valtavan ystävällisiä ja joka puolella tuntee olonsa tervetulleeksi. Kunhan tässä vielä kotiutuu enemmän ja enemmän ja tulee työn ja ihmisten kanssa niin tutuksi että ei tarvitse koko ajan olla niin skarppina, niin uskon että tästä ajasta voi nauttia toden teolla. :)
Eilen kävimme taas kävelemässä rannalla ja kun aurinko alkoi paistaa kunnolla ja sopivasti oli bikinit mekon alla, niin olihan se käytävä kastautumassa. :) Aallokko oli niin hurja ettei voinut ajatellakaan varsinaista uimista, kun oli täysi työ siinä, että pysyi paikallaan. Mutta onpahan nyt kokeiltu! Illalla suuntasimme vielä samaisen satama-alueen ravintola/baariin istumaan yksille. Saimme nauttia myös loistavasta mies ja kitara -kombosta joten kaikenkaikkiaan oli varsin hyvä vapaapäivä. :)
Tänään oli sitten vuorossa aamujumalanpalvelus. Kirkossa (joka on mielenkiintoinen tila ostoskeskuksen yhteydessä) oli muutama uusi naama, mutta pääosin piskuinen seurakunta koostuu Parkerin perheestä ja Catalyst schoolin henkilökunnasta eli ihmisistä, joita olemme jo viikon aikana tavanneet. Meidät toivotettiin tervetulleeksi oikein lämpimästi. :) Tunnelma oli vapaampi ja biisit ylistysbiisejä ja mukaan mahtui jotain tuttuakin: Herra kädelläsi, toki englanninkielisin lyriikoin. Oli hyvä aloitus aamulle.
Päivä jatkui Hillary'sin kauniilla satama/ostos/ravintola-alueella jossa hieman kiertelimme pikkukauppoja ja kävimme syömässä kunnon hampurilaisateriat nimensä arvoisessa Australia's finest burgers -ravintolassa. Hilpeyttä aiheutti ravintolan pöydät, jotka oli peitetty piirustuspaperilla ja jokaiseen pöytään jaetut tussit. Vaan niinpä se aika kului rattoisasti kun sai hieman taiteilla ruokaa odotellessa. Mahtava idea!
Reissun jälkeen muu porukka lähti vielä aboriginaaliseurakunnan iltamessuun, mutta me passasimme tällä kertaa ja vietimme sen sijaan rauhallista sunnuntai-iltaa pääosin kahdestaan ja välillä piipahdimme Andrew'n kanssa hakemassa pientä iltapurtavaa. Muutama tunti rauhaa ja hiljaisuutta teki kyllä ihmeitä mielelle, eiköhän tällä jaksa taas yhden työviikon!
Ps. Kommentoikaa, kysykää, ilmiantakaa itsenne arvon lukijat! En varmasti osaa kirjoittaa kaikkia sellaisia juttuja, mitkä kiinnostaa tai mistä haluatte tietää joten speak up. :)
Ensimmäiset koti-ikävä/kulttuurishokkiajatukset nostivat tänään hieman päätään, tai ehkä ei kyse ole niinkään kulttuurishokista siinä mielessä, että ollaan vieraassa maassa vaan eniten vaikeuksia tuottaa tämä kommuuniasuminen ja jatkuva toisten ihmisten seurassa oleminen vieraassa ympäristössä. Kyllähän mä nautin toisten ihmisten seurasta ja olen sosiaalinen, mutta lisäksi mulla on myös todella suuri tarve yksityisyyteen jota ei täällä ihan samalla tavalla pääse toteuttamaan. Toisaalta ajattelen siitä niin, että täällä ollessani voin tehdä asioita eri tavalla ja etsiä itsestäni sitä übersosiaalista puolta, koska mulla on kolmen kuukauden jälkeen taas loppuelämäni aikaa olla mörkönä yksinään (tai kahdestaan) omassa kämpässä, mutta toisaalta tiedän myös sen, että kolme kuukautta voi alkaa tuntua toooosi pitkältä ja väsyttävältä ajalta jos pitää venyä ja venyä koko ajan.
Noin muuten tänne alkaa pikku hiljaa kotiutua, eikä siinä muutenkaan minulle ole ehkä ollut niin suurta haastetta kuin muutamalle muulle, kun se mikä tekee kodin, on täällä mukana. :) Tai ainakin puolet siitä, kun kuitenkin koirat on tuolla maailman toisella puolen. Kaupassa alkaa tunnistaa tuttuja tuotteita, ympäristö tulee tutummaksi ja Timothy houseen viittaa ajatuksissa ja puheissa kotina. Ihmiset on valtavan ystävällisiä ja joka puolella tuntee olonsa tervetulleeksi. Kunhan tässä vielä kotiutuu enemmän ja enemmän ja tulee työn ja ihmisten kanssa niin tutuksi että ei tarvitse koko ajan olla niin skarppina, niin uskon että tästä ajasta voi nauttia toden teolla. :)
Eilen kävimme taas kävelemässä rannalla ja kun aurinko alkoi paistaa kunnolla ja sopivasti oli bikinit mekon alla, niin olihan se käytävä kastautumassa. :) Aallokko oli niin hurja ettei voinut ajatellakaan varsinaista uimista, kun oli täysi työ siinä, että pysyi paikallaan. Mutta onpahan nyt kokeiltu! Illalla suuntasimme vielä samaisen satama-alueen ravintola/baariin istumaan yksille. Saimme nauttia myös loistavasta mies ja kitara -kombosta joten kaikenkaikkiaan oli varsin hyvä vapaapäivä. :)
Tänään oli sitten vuorossa aamujumalanpalvelus. Kirkossa (joka on mielenkiintoinen tila ostoskeskuksen yhteydessä) oli muutama uusi naama, mutta pääosin piskuinen seurakunta koostuu Parkerin perheestä ja Catalyst schoolin henkilökunnasta eli ihmisistä, joita olemme jo viikon aikana tavanneet. Meidät toivotettiin tervetulleeksi oikein lämpimästi. :) Tunnelma oli vapaampi ja biisit ylistysbiisejä ja mukaan mahtui jotain tuttuakin: Herra kädelläsi, toki englanninkielisin lyriikoin. Oli hyvä aloitus aamulle.
Päivä jatkui Hillary'sin kauniilla satama/ostos/ravintola-alueella jossa hieman kiertelimme pikkukauppoja ja kävimme syömässä kunnon hampurilaisateriat nimensä arvoisessa Australia's finest burgers -ravintolassa. Hilpeyttä aiheutti ravintolan pöydät, jotka oli peitetty piirustuspaperilla ja jokaiseen pöytään jaetut tussit. Vaan niinpä se aika kului rattoisasti kun sai hieman taiteilla ruokaa odotellessa. Mahtava idea!
Reissun jälkeen muu porukka lähti vielä aboriginaaliseurakunnan iltamessuun, mutta me passasimme tällä kertaa ja vietimme sen sijaan rauhallista sunnuntai-iltaa pääosin kahdestaan ja välillä piipahdimme Andrew'n kanssa hakemassa pientä iltapurtavaa. Muutama tunti rauhaa ja hiljaisuutta teki kyllä ihmeitä mielelle, eiköhän tällä jaksa taas yhden työviikon!
Ps. Kommentoikaa, kysykää, ilmiantakaa itsenne arvon lukijat! En varmasti osaa kirjoittaa kaikkia sellaisia juttuja, mitkä kiinnostaa tai mistä haluatte tietää joten speak up. :)
perjantai 16. syyskuuta 2011
Mietteitä
Viime päivät on pitänyt aika kiirettä, mutta nyt on pieni hetki aikaa päivitellä. :)
Työ on tuntunut mukavalta. Toistaiseksi on ajoittain tylsää, kun ei vielä tiedä aina mihin tarttua ja joskus tytöt vain tekevät sellaista työtä missä sekaantuva suomalaistyttö olisi vain tiellä. ;P Tytöt ovat kuitenkin todella mukavia, hieman vielä ajoittain mietityttää että onko itse liian tunkeileva ajoittain. Meille siis annettiin alussa ohje, että on parempi, jos tytöt saavat tulla meidän luoksemme, mutta totta kai on itsekin oltava aloitteellinen ja kiinnostunut tytöistä. Tasapaino tähän löytyy varmasti ajan kanssa. Muutamilla tytöillä on todella vahva aksentti ja osa puhuu hiljaa eivätkä välttämättä osoita esimerkiksi katsekontaktilla puhuvansa juuri sinulle, joten joskus joutuu aika montakin kertaa kysymään ja pyytämään toistamaan, mutta tuohon puhetyyliinkin pitäisi tottua muutamassa viikossa.
Ylipäänsä jatkuva englanninkielisen puheen kuunteleminen ja englannin puhuminen vaatii energiaa yllättävän paljon, muutaman tunnin työpäivän jälkeen on jo ihan puhki, ja esimerkiksi sivukorvalla kuunnelluista keskusteluista ei tarvitse kuvitellakaan pysyvänsä kärryillä. Oma puhe kuitenkin rullaa yllättävän kivasti, ja pleaset, thank yout ja how are yout putoilevat luontevasti. :)
Jonkin verran aikaa menee myös viiden hengen "perheemme" talouden pyörittämisen opetteluun ja siihen, että saadaan arkirytmi rullaamaan. Kaupassakäynti, ruuanlaitto ja siivoaminen ottaa aikansa varsinkin kun kaikki ovat tottuneet huolehtimaan huomattavasti pienemmästä poppoosta. Jotain muutakin olemme sentään ehtineet tekemään, keskiviikkona teimme mukavan kävelylenkin hieman kauemmas rannalle ja osuimmekin semmoiseen rantaan jossa on myös uimamahdollisuus. Ilta alkoi siinä vaiheessa jo viiletä sen verran, että emme kuitenkaan vielä pulahtaneet mutta palannemme asiaan paremmalla ajalla. :) Kuitenkin vain rannassa seisominen aaltojen huuhtoessa jalkoja ja meren pauhun hyväillessä korvia on jo elämys itsessään.
Tänään sitten suuntasimme Perthiin! Meidän kotimme edestä lähtee bussi, jolla pääsee suoraan juna-asemalle jolla pääsee suoraan Perthin keskustaan ja päivälippu, jolla saa kulkea rajattomasti junilla ja busseilla maksaa n. 9AUD eli hieman yli 6€. Ei paha. :) Perth tuntui ensikosketukselta melko rennolta kaupungilta, maisemat oli todella kauniit ja ilmapiiri varsin letkeä. Hieman tuli shoppailtua (mutta pelkkää tarpeellista!) ja käytiinpähän syömässäkin ja valkkarilasillisella. Lähdettiin kaikki 5 samaa matkaa, mutta erkaannuimme kaupungissa. Teki hyvää viettää hieman "pariskunta-aikaa" ihan kahdestaan. :) Meidän laajennettu perheemme on oikein mukava, mutta silti vaatii oman aikansa tottua elämään kommuunityylisesti kun on niin kauan asunut omillaan.
Edessä oleva viikonlopun ohjelma (kuten kaikki suunnitelmat täällä päin) on vielä hyvin liikkuva, mutta ainakin nyt on ohjelmassa jumalanpalvelus sunnuntaina ja huomenna ehkä menemme syömään Parkereille. Muuten ohjelma riippuu paljolti säästä, jos huomenna on aurinkoista niin luulen että ranta kutsuu ja josko viimein pääsisi ihan uimasille asti. 8)
Kuvia en nyt vielä saanut tänne lisättyä kun ne menee semmoisiksi raitaisiksi, mutta täytyypä yrittää vaikka pienennellä niitä ensin. Ensi kertaan siis!
Työ on tuntunut mukavalta. Toistaiseksi on ajoittain tylsää, kun ei vielä tiedä aina mihin tarttua ja joskus tytöt vain tekevät sellaista työtä missä sekaantuva suomalaistyttö olisi vain tiellä. ;P Tytöt ovat kuitenkin todella mukavia, hieman vielä ajoittain mietityttää että onko itse liian tunkeileva ajoittain. Meille siis annettiin alussa ohje, että on parempi, jos tytöt saavat tulla meidän luoksemme, mutta totta kai on itsekin oltava aloitteellinen ja kiinnostunut tytöistä. Tasapaino tähän löytyy varmasti ajan kanssa. Muutamilla tytöillä on todella vahva aksentti ja osa puhuu hiljaa eivätkä välttämättä osoita esimerkiksi katsekontaktilla puhuvansa juuri sinulle, joten joskus joutuu aika montakin kertaa kysymään ja pyytämään toistamaan, mutta tuohon puhetyyliinkin pitäisi tottua muutamassa viikossa.
Ylipäänsä jatkuva englanninkielisen puheen kuunteleminen ja englannin puhuminen vaatii energiaa yllättävän paljon, muutaman tunnin työpäivän jälkeen on jo ihan puhki, ja esimerkiksi sivukorvalla kuunnelluista keskusteluista ei tarvitse kuvitellakaan pysyvänsä kärryillä. Oma puhe kuitenkin rullaa yllättävän kivasti, ja pleaset, thank yout ja how are yout putoilevat luontevasti. :)
Jonkin verran aikaa menee myös viiden hengen "perheemme" talouden pyörittämisen opetteluun ja siihen, että saadaan arkirytmi rullaamaan. Kaupassakäynti, ruuanlaitto ja siivoaminen ottaa aikansa varsinkin kun kaikki ovat tottuneet huolehtimaan huomattavasti pienemmästä poppoosta. Jotain muutakin olemme sentään ehtineet tekemään, keskiviikkona teimme mukavan kävelylenkin hieman kauemmas rannalle ja osuimmekin semmoiseen rantaan jossa on myös uimamahdollisuus. Ilta alkoi siinä vaiheessa jo viiletä sen verran, että emme kuitenkaan vielä pulahtaneet mutta palannemme asiaan paremmalla ajalla. :) Kuitenkin vain rannassa seisominen aaltojen huuhtoessa jalkoja ja meren pauhun hyväillessä korvia on jo elämys itsessään.
Tänään sitten suuntasimme Perthiin! Meidän kotimme edestä lähtee bussi, jolla pääsee suoraan juna-asemalle jolla pääsee suoraan Perthin keskustaan ja päivälippu, jolla saa kulkea rajattomasti junilla ja busseilla maksaa n. 9AUD eli hieman yli 6€. Ei paha. :) Perth tuntui ensikosketukselta melko rennolta kaupungilta, maisemat oli todella kauniit ja ilmapiiri varsin letkeä. Hieman tuli shoppailtua (mutta pelkkää tarpeellista!) ja käytiinpähän syömässäkin ja valkkarilasillisella. Lähdettiin kaikki 5 samaa matkaa, mutta erkaannuimme kaupungissa. Teki hyvää viettää hieman "pariskunta-aikaa" ihan kahdestaan. :) Meidän laajennettu perheemme on oikein mukava, mutta silti vaatii oman aikansa tottua elämään kommuunityylisesti kun on niin kauan asunut omillaan.
Edessä oleva viikonlopun ohjelma (kuten kaikki suunnitelmat täällä päin) on vielä hyvin liikkuva, mutta ainakin nyt on ohjelmassa jumalanpalvelus sunnuntaina ja huomenna ehkä menemme syömään Parkereille. Muuten ohjelma riippuu paljolti säästä, jos huomenna on aurinkoista niin luulen että ranta kutsuu ja josko viimein pääsisi ihan uimasille asti. 8)
Kuvia en nyt vielä saanut tänne lisättyä kun ne menee semmoisiksi raitaisiksi, mutta täytyypä yrittää vaikka pienennellä niitä ensin. Ensi kertaan siis!
tiistai 13. syyskuuta 2011
Namedropping
Näin alkuun voisin "esitellä" muutamia ihmisiä, joiden nimet todennäköisesti tulee vilisemään teksteissä jatkuvasti, joten ehkä pysytte kärryillä siitä kuka on kukin.
Mun ja Jaakon lisäksi täällä asuu siis suomalaiset Netta, Siiri ja Teemu. "Täällä" on Timothy house, Oceankeys churchin vuokraama omakotitalo. Timothy housessa meidän lisäksemme asuu Andrew, seurakunta-aktiivinuori.
Seurakunnan pastori ja opiskelijoiden harjoitteluohjaaja on Michael, joka muutenkin huolehtii meistä antaumuksella. Esimerkiksi tänään Jaakko vain tiedusteli onko mahdollista tulostaa jossain harjoittelutehtäviä, ja Michael kurvasi seuraavaan kauppaan ostamaan Timothy houselle oman tulostimen. :)
Caleb on Michaelin poika ja töissä seurakunnassa ja tulee olemaan myös meidän oppaamme ainakin paikallisen yöelämän suhteen. :D Hauska heppu, ja odotettavissa on hauskoja aikoja.
Tänään tavattiin lisäksi Shannon ja Tim, Michaelin tytär ja hänen aviomiehensä, joiden kanssa tulemme varmasti myös viettämään aikaa.
Minut siis otettiin vastaan kuin yhtenä opiskelijoista, ja pääsen mukaan kaikkeen mitä täällä tapahtuu. Aloitin siis tänään Netan ja Siirin kanssa catalyst schoolin tyttöjen ohjelmassa. Tytöistä ja siitä työstä en tietenkään täällä tarkasti kirjoita, mutta henkilökunnasta ainakin Claudette, tyttöjen opettaja on maininnan arvoinen. Hän ja miehensä Adam ovat myös seurakunta-aktiiveja ja heidänkin kanssaan tulemme viettämään aikaa.
Vastaanotto koululla oli mahtava, henkilökunta oli todella ystävällistä ja osa tytöistäkin otti mukavasti kontaktia. Paksuinta aksenttia lukuunottamatta englannistakin sai mukavasti selvää, ja yllättävän hyvin sai tuotua myös omia ajatuksia esiin. Ainakin sai suunsa auki, se on alku. :)
Työpäivän jälkeen lähinnä hengailimme ja odottelimme, sillä Michaelin piti tulla käymään ennen meillä pidettävää nuorten raamattupiiriä. Michaelia ei näkynyt, joten läksimme porukalla hetkeksi lähipuistoon pelaamaan australialaista jalkapalloa. Sen jälkeen tosiaan meillä (koska Michaelilla perheineen ei tällä hetkellä ole omaa kotia) kokoontui kirkon nuorten raamattupiiri johon luonnollisesti osallistuimme. Saatiin aikaan aika mielenkiintoista ja syvällistäkin keskustelua omasta taustastamme ja australialaisen ja suomalaisen kirkkosysteemin eroista. :) Kaikenkaikkiaan täysi ja mielenkiintoinen päivä takana ja toinen samanlainen odotettavissa huomenna.
Mun ja Jaakon lisäksi täällä asuu siis suomalaiset Netta, Siiri ja Teemu. "Täällä" on Timothy house, Oceankeys churchin vuokraama omakotitalo. Timothy housessa meidän lisäksemme asuu Andrew, seurakunta-aktiivinuori.
Seurakunnan pastori ja opiskelijoiden harjoitteluohjaaja on Michael, joka muutenkin huolehtii meistä antaumuksella. Esimerkiksi tänään Jaakko vain tiedusteli onko mahdollista tulostaa jossain harjoittelutehtäviä, ja Michael kurvasi seuraavaan kauppaan ostamaan Timothy houselle oman tulostimen. :)
Caleb on Michaelin poika ja töissä seurakunnassa ja tulee olemaan myös meidän oppaamme ainakin paikallisen yöelämän suhteen. :D Hauska heppu, ja odotettavissa on hauskoja aikoja.
Tänään tavattiin lisäksi Shannon ja Tim, Michaelin tytär ja hänen aviomiehensä, joiden kanssa tulemme varmasti myös viettämään aikaa.
Minut siis otettiin vastaan kuin yhtenä opiskelijoista, ja pääsen mukaan kaikkeen mitä täällä tapahtuu. Aloitin siis tänään Netan ja Siirin kanssa catalyst schoolin tyttöjen ohjelmassa. Tytöistä ja siitä työstä en tietenkään täällä tarkasti kirjoita, mutta henkilökunnasta ainakin Claudette, tyttöjen opettaja on maininnan arvoinen. Hän ja miehensä Adam ovat myös seurakunta-aktiiveja ja heidänkin kanssaan tulemme viettämään aikaa.
Vastaanotto koululla oli mahtava, henkilökunta oli todella ystävällistä ja osa tytöistäkin otti mukavasti kontaktia. Paksuinta aksenttia lukuunottamatta englannistakin sai mukavasti selvää, ja yllättävän hyvin sai tuotua myös omia ajatuksia esiin. Ainakin sai suunsa auki, se on alku. :)
Työpäivän jälkeen lähinnä hengailimme ja odottelimme, sillä Michaelin piti tulla käymään ennen meillä pidettävää nuorten raamattupiiriä. Michaelia ei näkynyt, joten läksimme porukalla hetkeksi lähipuistoon pelaamaan australialaista jalkapalloa. Sen jälkeen tosiaan meillä (koska Michaelilla perheineen ei tällä hetkellä ole omaa kotia) kokoontui kirkon nuorten raamattupiiri johon luonnollisesti osallistuimme. Saatiin aikaan aika mielenkiintoista ja syvällistäkin keskustelua omasta taustastamme ja australialaisen ja suomalaisen kirkkosysteemin eroista. :) Kaikenkaikkiaan täysi ja mielenkiintoinen päivä takana ja toinen samanlainen odotettavissa huomenna.
maanantai 12. syyskuuta 2011
Hong Kongissa edelleen
Torstaina 8.9. hotellille päästyämme nukuimme siis pienet unet, jonka jälkeen lähdimme tutkiskelemaan kaupunkia. Hotellimme oli Hollywood roadilla, joka tunnetaan myös Antique roadina, onhan se täynnä antiikkikauppoja. Hong Kong on todella mäkinen kaupunki, ja Centralin työmatkailijoita ja muita kulkijoita helpottamaan onkin rakennettu satoja metrejä pitkät ulkoliukuportaat (joissa toki on välipysäkkejä), joita mekin matkasimme jonkun aikaa. Aika olisi kulunut loistavasti ihan vain kävellen ja katsellen uskomattomia pieniä kujasia joiden ylle kohosivat monikymmenkerroksiset pilvenpiirtäjät joka puolella, oli se niin erilaista kuin mikään koskaan. Katujen, kiinankielisen kylttimeren ja ihmisvilinän lisäksi kaupungista löytyi kauniita luonnonpuistoja sekä myös varsinaisia eläin/kasvitieteellisiä puistoja, joissa mekin kävimme. Kasvitieteelliseen oli vapaa pääsy, se oli todella siisti ja hyvin ylläpidetty ja siellä näki paljon erilaisia eläimiä, erityisesti lintuja ja monenlaista apinansukuista. Luonnonpuiston jälkeen suuntasimme Peak tramille, Hong Kongin korkeimmalle kukkulalle (650m) vievälle raitovaunulinjalle. Nousu oli huikea ja näkymät pienestä sumusta huolimatta mahtavat. Niin oli tosin myös tungos, mutta se nyt piti paikkansa koko kaupunkiin. Peak tramilta laskeuduttuamme alkoi jo ilta hämärtää, joten hyppäsimme keskustassa metroon ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa omasta kaupunginosasta. Mahat täynnä nuudeleita kävimme vielä marketista hakemassa aamupalatarvikkeita ja pikkupurtavaa ja sitten olikin aika suunnata hotellille ja sulkea silmät.
Toinen päivä Hong Kongissa. Päädyimme hieman aamulla karttoja ja matkaopasta tutkittuamme tutustumaan paikalliseen lintupuistoon ja suureen oleskelupuistoon Hong Kong Parkiin. Lintutalossa oli sekä häkkilintuja, että isompi "sademetsäalue", jossa pääsi kävelemään samassa valtavassa katetussa tilassa n. 600 erilaisen trooppisen linnun kanssa. Kun käveli hitaasti ja malttoi pysähtyä odottamaan, näki lintuja todella läheltä.
Linturetken jälkeen suuntasimme metrolla lahden ali Kowlooniin. Kävelimme läpi ostoskadun, "Golden milen" ja kävimme syömässä melko kalliissa mutta hyvässä mereneläväravintolassa. Seuraavaksi suuntana oli Avenue of Stars, martial arts -leffojen leffatähtien tähtikatu. Pakolliset Bruce Lee ja Jet Li tuli bongattua. Pimeän laskeuduttua seurasimme mahtavaa Symphony of Lights -valoshow'ta jossa sekä Centralin että Kowloonin puolen rakennukset osallistuvat mahtavaan, musiikin tahdissa tapahtuvaan valoesitykseen. Valoshow'n jälkeen matkustimme vielä yhdellä paikallisella mustilla: Star Ferry-lautalla lahden yli takaisin "Omalle puolen". Toinen tapahtumarikas päivä Aasialaisessa maailmankaupungissa takana.
Lauantai kului lähes kokonaan Ocean Parkissa, suuressa eläin/huvipuistossa. Suurissa akvaarioissa näimme haita, meduusoja, meritähtiä, karppeja, kultakaloja, merihevosia... lisäksi myös täällä pääsi näkemään trooppisia lintuja ja apinoita, gibboneja sun muita. Niitä emme sinne kuitenkaan menneet katsomaan, vaan jotain, mitä ei kerta kaikkiaan kotona tai missään lähelläkään näe: pandoja. Isoja ja pieniä, ja niitähän näimme. :) Sekä isopandat että kultapandat näimme liikkeellä ja syömässä ja olihan se unohtumaton näky. Pandassa, sen istuma-asennossa ja valepeukalo-otteessa on kerta kaikkiaan jotain ... inhimillistä, paremman sanan puutteessa, ja vetoavaa.
Puistossa edestakaisin kävelyn jälkeen olimme niin puhki, että loppuilta meni hotellissa postikortteja kirjoitellessa ja telkkaria katsellessa. Ja seuraava päivä olikin sitten jo sunnuntai, joka koostui aamupalasta, lentokenttäjunasta ja jälleen kerran lentokoneessa istumisesta.
Passintarkastukset, turvatarkastukset ja vielä tullissakin pääsimme läpivalaisuun. Viimein perillä, our home away from home. :) Tänäänkin ehti jo tapahtua yhtä ja toista ja fiiliksiä kertyä monenlaisia, mutta siitä sitten toisen kerran.
Satu
Toinen päivä Hong Kongissa. Päädyimme hieman aamulla karttoja ja matkaopasta tutkittuamme tutustumaan paikalliseen lintupuistoon ja suureen oleskelupuistoon Hong Kong Parkiin. Lintutalossa oli sekä häkkilintuja, että isompi "sademetsäalue", jossa pääsi kävelemään samassa valtavassa katetussa tilassa n. 600 erilaisen trooppisen linnun kanssa. Kun käveli hitaasti ja malttoi pysähtyä odottamaan, näki lintuja todella läheltä.
Linturetken jälkeen suuntasimme metrolla lahden ali Kowlooniin. Kävelimme läpi ostoskadun, "Golden milen" ja kävimme syömässä melko kalliissa mutta hyvässä mereneläväravintolassa. Seuraavaksi suuntana oli Avenue of Stars, martial arts -leffojen leffatähtien tähtikatu. Pakolliset Bruce Lee ja Jet Li tuli bongattua. Pimeän laskeuduttua seurasimme mahtavaa Symphony of Lights -valoshow'ta jossa sekä Centralin että Kowloonin puolen rakennukset osallistuvat mahtavaan, musiikin tahdissa tapahtuvaan valoesitykseen. Valoshow'n jälkeen matkustimme vielä yhdellä paikallisella mustilla: Star Ferry-lautalla lahden yli takaisin "Omalle puolen". Toinen tapahtumarikas päivä Aasialaisessa maailmankaupungissa takana.
Lauantai kului lähes kokonaan Ocean Parkissa, suuressa eläin/huvipuistossa. Suurissa akvaarioissa näimme haita, meduusoja, meritähtiä, karppeja, kultakaloja, merihevosia... lisäksi myös täällä pääsi näkemään trooppisia lintuja ja apinoita, gibboneja sun muita. Niitä emme sinne kuitenkaan menneet katsomaan, vaan jotain, mitä ei kerta kaikkiaan kotona tai missään lähelläkään näe: pandoja. Isoja ja pieniä, ja niitähän näimme. :) Sekä isopandat että kultapandat näimme liikkeellä ja syömässä ja olihan se unohtumaton näky. Pandassa, sen istuma-asennossa ja valepeukalo-otteessa on kerta kaikkiaan jotain ... inhimillistä, paremman sanan puutteessa, ja vetoavaa.
Puistossa edestakaisin kävelyn jälkeen olimme niin puhki, että loppuilta meni hotellissa postikortteja kirjoitellessa ja telkkaria katsellessa. Ja seuraava päivä olikin sitten jo sunnuntai, joka koostui aamupalasta, lentokenttäjunasta ja jälleen kerran lentokoneessa istumisesta.
Passintarkastukset, turvatarkastukset ja vielä tullissakin pääsimme läpivalaisuun. Viimein perillä, our home away from home. :) Tänäänkin ehti jo tapahtua yhtä ja toista ja fiiliksiä kertyä monenlaisia, mutta siitä sitten toisen kerran.
Satu
Hong Kong ja matkan alku
Matka alkoi siis maanantaina 5.9, ensimmäinen tippa tuli linssiin työpaikalla kun työkaverit muistivat pienellä mahtavalla läksiäislahjalla, ja kun kävin sanomassa lapsille heipat. Sitten vain autoon ja alkoi istuminen vol. 1. Vietiin koirat hoitoon Suville ja sie.llä istuskeltiin ja syötiin. Kun sitten käveltiin autolle, niin kieltämättä kyllä kurkkua kuristi kun tiesi, että seuraavan kerran karvaturrit näkee joulukuussa. Vaan sitä ei auta nyt täällä murehtia. :)
Viimein päästiin sitten anoppilaan, ensimmäiseen yöpaikkaan joskus ennen puoltayötä. Tiistaina käytiin vielä hoitamassa viimeisiä juttuja ennen reissua sekä heippaamassa mun vanhempia, ja iltapäivällä olikin aika hypätä junaan kohti Helsinkiä. Ilmeisesti hieman liian monta kertaa jo tässä vaiheessa oltiin tavarat kasattu, lähdetty ja pysähdytty, koska Jaakon takki jäi Poriin. Onneksi vain takki, ja onneksi posti kulkee myös tänne pallonpuoliskolle. :)
Helsingissä yövyttiin hotellissa, vietettiin iltaa Even kanssa ja yritettiin tehokkaasti unohtaa edessä oleva raskas päivä.
Kello soi keskiviikkona aamulla ennen viittä, unenpöpperössä matkavaatteet päälle, hotelliaamupalalle, viimeiset tarkistukset että kaikki tärkeät paperit ja tavarat on siellä missä pitää ja sitten hotellin bussilla lentokentälle. Laukku hihnalle ja perään toivomus että tavataan taas Hong Kongissa, turvatarkastukset ja eikun ensimmäiseen koneeseen joka vie meidät Frankfurtiin. Ensimmäiset jännitykset koettiinkin jo ihan kotimaan kamaralla, kun kapteeni kuuluttaa, että kaikki on valmista mutta emme saa lähtölupaa vaan joudumme odottamaan. Tunnin verran odotettiin koneessa Helsinki-Vantaalla, onneksi vaihtoaikaa Frankfurtissa oli alunperin melkein kolme tuntia niin paniikkia ei ollut. Frankfurtissa vaihto sujui nopsasti ja ilman ongelmia, ja sitten edessä olikin 11 tuntia istumista. Se matka sujui kuitenkin mukavasti leffoja katsellen ja musiikkia kuunnellen, eikä sen kokoluokan koneessa oikein edes tunnu että lentäisi, kyyti on tasaisempaa kuin junassa!
Perillä Hong Kongissa tapahtui iloinen jälleennäkeminen reissussa hieman rähjääntyneiden matkatavaroiden kanssa. Hong Kongissa julkinen liikenne toimii loistavasti, mikä tuli testattua heti koneesta päästyä kun ajelimme lentokenttäjunalla Hong Kongin "pääsaarelle" keskustaan, Centraliin. Myöskin totesimme kaikki sisätilat loistavasti ilmastoiduiksi, koska hengästyttävä kostea kuumuus iski voimalla vastaan vasta, kun astuimme ensimmäisen kerran varsinaisesti ulkoilmaan. Centralista nappasimme taksin joka vei meidät muutaman kilometrin päähän hotellille. Ja koska kello oli tässä vaiheessa vähän aamukahdeksan jälkeen paikallista aikaa ja koneessa unet jäivät todella vähäisiksi, oli aika ottaa aamunokoset ennen Hong Kongin vilinään sujahtamista.
Varsinaisista matkapäivistä Hong Kongissa jatkan iltasella kuvien kera, nyt on aika aloittaa ensimmäinen päivä aurinkoisessa Australiassa! :)
Viimein päästiin sitten anoppilaan, ensimmäiseen yöpaikkaan joskus ennen puoltayötä. Tiistaina käytiin vielä hoitamassa viimeisiä juttuja ennen reissua sekä heippaamassa mun vanhempia, ja iltapäivällä olikin aika hypätä junaan kohti Helsinkiä. Ilmeisesti hieman liian monta kertaa jo tässä vaiheessa oltiin tavarat kasattu, lähdetty ja pysähdytty, koska Jaakon takki jäi Poriin. Onneksi vain takki, ja onneksi posti kulkee myös tänne pallonpuoliskolle. :)
Helsingissä yövyttiin hotellissa, vietettiin iltaa Even kanssa ja yritettiin tehokkaasti unohtaa edessä oleva raskas päivä.
Kello soi keskiviikkona aamulla ennen viittä, unenpöpperössä matkavaatteet päälle, hotelliaamupalalle, viimeiset tarkistukset että kaikki tärkeät paperit ja tavarat on siellä missä pitää ja sitten hotellin bussilla lentokentälle. Laukku hihnalle ja perään toivomus että tavataan taas Hong Kongissa, turvatarkastukset ja eikun ensimmäiseen koneeseen joka vie meidät Frankfurtiin. Ensimmäiset jännitykset koettiinkin jo ihan kotimaan kamaralla, kun kapteeni kuuluttaa, että kaikki on valmista mutta emme saa lähtölupaa vaan joudumme odottamaan. Tunnin verran odotettiin koneessa Helsinki-Vantaalla, onneksi vaihtoaikaa Frankfurtissa oli alunperin melkein kolme tuntia niin paniikkia ei ollut. Frankfurtissa vaihto sujui nopsasti ja ilman ongelmia, ja sitten edessä olikin 11 tuntia istumista. Se matka sujui kuitenkin mukavasti leffoja katsellen ja musiikkia kuunnellen, eikä sen kokoluokan koneessa oikein edes tunnu että lentäisi, kyyti on tasaisempaa kuin junassa!
Perillä Hong Kongissa tapahtui iloinen jälleennäkeminen reissussa hieman rähjääntyneiden matkatavaroiden kanssa. Hong Kongissa julkinen liikenne toimii loistavasti, mikä tuli testattua heti koneesta päästyä kun ajelimme lentokenttäjunalla Hong Kongin "pääsaarelle" keskustaan, Centraliin. Myöskin totesimme kaikki sisätilat loistavasti ilmastoiduiksi, koska hengästyttävä kostea kuumuus iski voimalla vastaan vasta, kun astuimme ensimmäisen kerran varsinaisesti ulkoilmaan. Centralista nappasimme taksin joka vei meidät muutaman kilometrin päähän hotellille. Ja koska kello oli tässä vaiheessa vähän aamukahdeksan jälkeen paikallista aikaa ja koneessa unet jäivät todella vähäisiksi, oli aika ottaa aamunokoset ennen Hong Kongin vilinään sujahtamista.
Varsinaisista matkapäivistä Hong Kongissa jatkan iltasella kuvien kera, nyt on aika aloittaa ensimmäinen päivä aurinkoisessa Australiassa! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)