Olipas varsin toiminnantäyteinen viikonloppu! Lauantai käynnistyi ihanasti yhteisen pöydän ääressä syödyllä brunssilla, jonka jälkeen edessä oli suuresti odottamamme Caversham wildlife park, joka on yksityinen australialaisia villi- ja maatilaeläimiä esittelevä puisto, jonka toimintaan kuuluu myös avoaitauksia jonne pääsee eläinten sekaan! Kävimme katsomassa farmieläimiä kuten aasia, alpakkaa ja laamoja sekä siellä täällä vapaana kipitteleviä mahtavia vuohia. Lintuja, matelijoita ja pienempiä pussieläimiä pääsi ihastelemaan vain lasin/verkon takaa ja osaa pääsi ohjatusti silittelemäänkin "Wombat and friends"-esityksessä ja pitihän sitä nyt käydä vompattia rapsuttelemassa. :) Esityksessä näimme myös pöllön lentonäytöksen, minä hieman liiankin läheltä kun se pikku parka tulla kopahti suoraan päin kameraani kun kuvasin lentoa videolle.
Näytöksen ja pienen välipalan jälkeen oli aika suunnata ehkä koko reissun odotetuimmalle osuudelle: syöttämään kenguruja! Suunnilleen 1/4 puiston koko pinta-alasta kattoi kengurujen ja vallabien asuttama tila, jonne pääsi siis vapaasti kulkemaan niiden joukkoon lukuunottamatta rajattua lepo/äitiysaluetta jonne kengurut pääsivät vapaasti mutta ihmiset eivät saaneet mennä. Aitauksessa oli tarjolla myös säiliöllinen ruokaa jota sai kenguruille syöttää. Eikun siis taskut täyteen pellettejä ja innokkaita ystäviä etsimään. :) päivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten suurin osa kenguruista pötkötteli rentoina pitkin maita ja mantuja mutta kun niiden viereen kyykistyi koura täynnä ruokaa niin alkoi päitä nousemaan ja pian huomasi olevansa 3-4 innokkaan pussieläimen ympäröimänä. :D pehmoiset ja pörröiset pomppijat antoivat melko kärsivällisesti rapsutella itseään, kunhan vaan ruokaa riitti ja sitä älysi tarjoilla. Innoikkaimmat änkesivät rapsuttelemaan taskuani, kun kelvoton ihminen unohtui liian pitkäksi aikaa kuvaamaan ja rapsuttelemaan eikä ollenkaan muistanut syöttää. :D myös pikkukenguruita (or joey, as they say down here) näkyi paljon, osalta tosin vilahti vain korvat tai äipän pussukasta sojottavat takajalat <3 kenguruaitauksessa olisi voinut viettää vaikka koko päivän, mutta eteenpäin oli jatkettava koska nähtävää oli vielä paljon!
Bongailimme dingoja (jotka näyttivät lähinnä kotikoirilta kaulapannat kauloissaan), riikinkukkoja, emuja, toinen toistaan kauniimman värisiä papukaijoja, opossumeja ja hieman lisää vompatteja kunnes oli vuorossa seuraava erittäin odotettu kohde: koalat! Myös koaloita (koalia? help?) pääsi seuraamaan todella läheltä ilman mitään verkkoa/lasia välissä ja työntekijän läsnäollessa myös yhtä koalaa sai silittää. :) Satuimme paikalle juuri ruokinta-aikaan ja kaikki pörröiset olivat hereillä ja toimeliaita, mikä on uskomattoman onnekasta ottaen huomioon, että koala nukkuu 21 tuntia vuorokaudessa. Koska koalat stressaantuvat helposti, oli niiden seuraamista ja koskettelua säädelty, koala-alue on auki vain osan aikaa päivästä ja meitä varoitettiin tarkasti olemaan koskematta eukalyptuksen lehtiin sillä koalat eivät syö mitään ihmisen pitelemää. Kokemus oli todella hieno, sillä kaikista näytöksistä ja ihmistä varten tehdyistä erikoisuuksista huolimatta välittyi semmoinen olo, että puistossa ollaan aidosti kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista.
Eläinpuiston jälkeen otimme vielä suunnaksi Perthin keskustan ja tarkemmin King's Parkin, joka on maailman suurin kaupunginsisäinen viheralue, siis suurempi kuin esimerkiksi Central park. :) Puistosta näimme siis nyt vain murto-osan, mutta lähinnä tulimmekin ihailemaan puistosta avautuvaa kaupunkinäköalaa sen muuttuessa silmiemme edessä auringon laskiessa ja kaupungin valojen syttyessä. Kaunista!
Kotona emme ehtineet juuri vanhentua kuin vaatteidenvaihdon ajan ennen iltaohjelman starttaamista. Ajoimme Hillarys harbouriin Bar 120 -nimiseen baariin/klubiin jossa alkuillan soitti DJ ennen livecoverbändin aloittamista. Vajaan parin tunnin jälkeen totesimme Jaakon kanssa itsemme hieman vanhoiksi ja musiikin aivan liian kovalla pauhaavaksi (surullista.... todella surullista!) ja läksimme kotiin, eivätkä muutkaan viihtyneet kuin reilun tunnin meidän jälkeemme. Aika pehmeä lasku aussiyöelämään, meno oli hyvinkin samanlaista kuin suomalaisissa vastaavisssa mestoissa. Mutta tulipahan sentään vähän tanssittua ja oli hauskaa. :) Caleb mainitsi itse olevansa enemmän pubityyppi, joten ehkä sitten sellaiseen seuraavaksi.
Sunnuntaina nousimme reippaasti jumalanpalvelukseen ja kirkolla tapasimme viimein myös Michaelin vaimon Judithin ja tietysti myös Michaelin, joka veisteli huumoria aiheesta "kaksi viikkoa jo kulunut, ja te vaan olette YHÄ täällä". :D Varokoon vaan, meistä ei tällä menoa kovin helposti eroon pääse...
Jumalanpalveluksen jälkeen suuntasimme Jaakon kanssa n. 20 minuutin ajomatkan päähän pohjoiseen Yanchepiin henkeäsalpaavan kauniisiin maisemiin. Yanchepista löytyy siis suojaisa rantalaguuni, jonka muodostaa rannan tuntumassa oleva kallioriutta, johon valtameren aallot murtuvat. Meriruohoa ja muuta kasvillisuutta oli suhteellisen vähän, vesi oli aivan u s k o m a t t o m a n kirkasta ja välkehti kaikissa turkoosin vivahteissa joita voi ja ei voi edes kuvitella. Ja koska aallot murtuvat riuttaan jo kertaalleen, hyväilevät ne rantaa huomattavasti hellävaraisemmin kuin muutoin ja näinollen ranta on melko loiva. Hieman taas tuli kokeiltua uimistakin, vaikkakin uskon että muutaman viikon päästä kun vielä enemmän lämpenee niin siitäkin nauttii enemmän, nyt lämpötila vastasi ehkä semmoista tuulen hyvin sekoittamaa supisuomalaista järvivettä. :P
Siinä lasinkirkkaassa vedessä seistessäni, auringon lämmittäessä kasvojani tavoitin ensimmäistä kertaa sen tunteen ja ajatuksen, kuinka täältä lähteminen tulee olemaan todella vaikeaa. Nyt kun on jo suunnilleen sopeutunut tähän elämänmenoon huomaa kuinka siihen meni ensimmäisinä viikkoina energiaa joka nyt vapautuu täällä olosta nauttimiseen. Ei niin, että tämä alkuaika olisi ollut jotenkin erityisen kurjaa, stressaavampaa vain ja energiaavievempää kuin arki kotona. Mutta kuten sanottu, se alkaa olla nyt pitkälti ohi ja edessä on riemukkaat ajat, varsinkin kun olen antanut itselleni luvan olla stressaamatta mistään. Vaikka minua kohdellaankin catalyst schoolissa kuin yhtenä suomalaisopiskelijana, en sitä kuitenkaan ole. Minulla ei ole tavoitteita, minun ei tarvitse saavuttaa ammatillisesti mitään eikä kukaan perää minulta harjoitteluraporttia joulukuussa ja periaatteessa voin sitoutua tuohon toimintaan vaikka päiväksi kerrallaan. Kuten varmasti minua vähänkään paremmin tuntevat tietävät, ihan sellainen en kuitenkaan ole. :P Totta kai aion ottaa tästä mahdollisuudesta kaiken mahdollisen irti, kyse on ehkä enemmänkin siitä päänsisäisestä erosta. Minä SAAN, minun ei ole PAKKO. Joitain oivalluksia on jo syntynytkin ihan vain täällä olemalla. Oikeastaan koskaan missään ennen ei mulle ole syntynyt kokemusta siitä, mitä on olla erilainen tai vähemmistössä, ei tässä mittakaavassa. Kun ei tule ymmärretyksi, kun ei saa kerrottua jotain siinä laajuudessa kuin haluaisi, kun ei ymmärrä ja osaa noudattaa paikallisia kirjoittamattomia sääntöjä ja tapoja... toivon pystyväni pitämään kiinni tästä tunteesta myös jatkossa, sillä näistä kokemuksista saan varmasti eväitä omaan ammatilliseen kasvuuni vaikka kyse onkin ihan erilaisesta työstä kuin tämä nuorisotyö.
Ainiin! Eilen Yanchepissa tuli koettua myös hieman sydämentykytyksiä! Kävelimme rannassa semmoiseen kohtaan, missä riutta oli vain muutaman metrin päässä rannassa ja tottahan Jaakon piti päästä sinne riutalle seisomaan. Riutan reuna oli aivan pystysuora ja sen kohdalla aallot vuorotellen vetäytyivät n. 2m kallionreunasta alaspäin ja iskivät taas 2m kallion reunan yli takaisin. Parin isomman aallon perään tuli yksi TODELLA iso ja seuraavassa hetkessä seurasinkin rannalta kuinka Jaakolta pyyhkäistiin jalat alta. Hieman toinen reisi revähti ja tuli muutamia verinaarmuja, mutta muuten mies selvisi isommilta vahingoilta. Kamerakin säästyi tuholta hyvien refleksien ansiosta. :)
Kuvien lisääminen suoraan tähän blogiin on edelleen tuskallista, mutta kaikki tähän mennessä netissä julkaistut kuvat ovat täällä: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150312866734890.357954.651924889&l=8cd1d37c30&type=1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti