tiistai 13. syyskuuta 2011

Namedropping

Näin alkuun voisin "esitellä" muutamia ihmisiä, joiden nimet todennäköisesti tulee vilisemään teksteissä jatkuvasti, joten ehkä pysytte kärryillä siitä kuka on kukin.

Mun ja Jaakon lisäksi täällä asuu siis suomalaiset Netta, Siiri ja Teemu. "Täällä" on Timothy house, Oceankeys churchin vuokraama omakotitalo. Timothy housessa meidän lisäksemme asuu Andrew, seurakunta-aktiivinuori.

Seurakunnan pastori ja opiskelijoiden harjoitteluohjaaja on Michael, joka muutenkin huolehtii meistä antaumuksella. Esimerkiksi tänään Jaakko vain tiedusteli onko mahdollista tulostaa jossain harjoittelutehtäviä, ja Michael kurvasi seuraavaan kauppaan ostamaan Timothy houselle oman tulostimen. :)

Caleb on Michaelin poika ja töissä seurakunnassa ja tulee olemaan myös meidän oppaamme ainakin paikallisen yöelämän suhteen. :D Hauska heppu, ja odotettavissa on hauskoja aikoja.

Tänään tavattiin lisäksi Shannon ja Tim, Michaelin tytär ja hänen aviomiehensä, joiden kanssa tulemme varmasti myös viettämään aikaa.

Minut siis otettiin vastaan kuin yhtenä opiskelijoista, ja pääsen mukaan kaikkeen mitä täällä tapahtuu. Aloitin siis tänään Netan ja Siirin kanssa catalyst schoolin tyttöjen ohjelmassa. Tytöistä ja siitä työstä en tietenkään täällä tarkasti kirjoita, mutta henkilökunnasta ainakin Claudette, tyttöjen  opettaja on maininnan arvoinen. Hän ja miehensä Adam ovat myös seurakunta-aktiiveja ja heidänkin kanssaan tulemme viettämään aikaa.
Vastaanotto koululla oli mahtava, henkilökunta oli todella ystävällistä ja osa tytöistäkin otti mukavasti kontaktia. Paksuinta aksenttia lukuunottamatta englannistakin sai mukavasti selvää, ja yllättävän hyvin sai tuotua myös omia ajatuksia esiin. Ainakin sai suunsa auki, se on alku. :)

Työpäivän jälkeen lähinnä hengailimme ja odottelimme, sillä Michaelin piti tulla käymään ennen meillä pidettävää nuorten raamattupiiriä. Michaelia ei näkynyt, joten läksimme porukalla hetkeksi lähipuistoon pelaamaan australialaista jalkapalloa. Sen jälkeen tosiaan meillä (koska Michaelilla perheineen ei tällä hetkellä ole omaa kotia) kokoontui kirkon nuorten raamattupiiri johon luonnollisesti osallistuimme. Saatiin aikaan aika mielenkiintoista ja syvällistäkin keskustelua omasta taustastamme ja australialaisen ja suomalaisen kirkkosysteemin eroista. :) Kaikenkaikkiaan täysi ja mielenkiintoinen päivä takana ja toinen samanlainen odotettavissa huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti