perjantai 16. syyskuuta 2011

Mietteitä

Viime päivät on pitänyt aika kiirettä, mutta nyt on pieni hetki aikaa päivitellä. :)

Työ on tuntunut mukavalta. Toistaiseksi on ajoittain tylsää, kun ei vielä tiedä aina mihin tarttua ja joskus tytöt vain tekevät sellaista työtä missä sekaantuva suomalaistyttö olisi vain tiellä. ;P Tytöt ovat kuitenkin todella mukavia, hieman vielä ajoittain mietityttää että onko itse liian tunkeileva ajoittain. Meille siis annettiin alussa ohje, että on parempi, jos tytöt saavat tulla meidän luoksemme, mutta totta kai on itsekin oltava aloitteellinen ja kiinnostunut tytöistä. Tasapaino tähän löytyy varmasti ajan kanssa. Muutamilla tytöillä on todella vahva aksentti ja osa puhuu hiljaa eivätkä välttämättä osoita esimerkiksi katsekontaktilla puhuvansa juuri sinulle, joten joskus joutuu aika montakin kertaa kysymään ja pyytämään toistamaan, mutta tuohon puhetyyliinkin pitäisi tottua muutamassa viikossa.

Ylipäänsä jatkuva englanninkielisen puheen kuunteleminen ja englannin puhuminen vaatii energiaa yllättävän paljon, muutaman tunnin työpäivän jälkeen on jo ihan puhki, ja esimerkiksi sivukorvalla kuunnelluista keskusteluista ei tarvitse kuvitellakaan pysyvänsä kärryillä. Oma puhe kuitenkin rullaa yllättävän kivasti, ja pleaset, thank yout ja how are yout putoilevat luontevasti. :)

Jonkin verran aikaa menee myös viiden hengen "perheemme" talouden pyörittämisen opetteluun ja siihen, että saadaan arkirytmi rullaamaan. Kaupassakäynti, ruuanlaitto ja siivoaminen ottaa aikansa varsinkin kun kaikki ovat tottuneet huolehtimaan huomattavasti pienemmästä poppoosta. Jotain muutakin olemme sentään ehtineet tekemään, keskiviikkona teimme mukavan kävelylenkin hieman kauemmas rannalle ja osuimmekin semmoiseen rantaan jossa on myös uimamahdollisuus. Ilta alkoi siinä vaiheessa jo viiletä sen verran, että emme kuitenkaan vielä pulahtaneet mutta palannemme asiaan paremmalla ajalla. :) Kuitenkin vain rannassa seisominen aaltojen huuhtoessa jalkoja ja meren pauhun hyväillessä korvia on jo elämys itsessään.

Tänään sitten suuntasimme Perthiin! Meidän kotimme edestä lähtee bussi, jolla pääsee suoraan juna-asemalle jolla pääsee suoraan Perthin keskustaan ja päivälippu, jolla saa kulkea rajattomasti junilla ja busseilla maksaa n. 9AUD eli hieman yli 6€. Ei paha. :) Perth tuntui ensikosketukselta melko rennolta kaupungilta, maisemat oli todella kauniit ja ilmapiiri varsin letkeä. Hieman tuli shoppailtua (mutta pelkkää tarpeellista!) ja käytiinpähän syömässäkin ja valkkarilasillisella. Lähdettiin kaikki 5 samaa matkaa, mutta erkaannuimme kaupungissa. Teki hyvää viettää hieman "pariskunta-aikaa" ihan kahdestaan. :) Meidän laajennettu perheemme on oikein mukava, mutta silti vaatii oman aikansa tottua elämään kommuunityylisesti kun on niin kauan asunut omillaan.

Edessä oleva viikonlopun ohjelma (kuten kaikki suunnitelmat täällä päin) on vielä hyvin liikkuva, mutta ainakin nyt on ohjelmassa jumalanpalvelus sunnuntaina ja huomenna ehkä menemme syömään Parkereille. Muuten ohjelma riippuu paljolti säästä, jos huomenna on aurinkoista niin luulen että ranta kutsuu ja josko viimein pääsisi ihan uimasille asti. 8)

Kuvia en nyt vielä saanut tänne lisättyä kun ne menee semmoisiksi raitaisiksi, mutta täytyypä yrittää vaikka pienennellä niitä ensin. Ensi kertaan siis!

2 kommenttia:

  1. Tunnistan kyllä niiiin hyvin tuon väsymyksen, jota vieraalla kielellä kommunikointi aiheuttaa alkuun. Mutta kyllä se siitä, ajan kanssa. Lokakuussa voi jo hyvin olla että puhutte keskenännekin englantia, ajattelette englanniksi ja näette unet englanniksi :)

    -Jenni

    VastaaPoista
  2. Jenni: Joo, itse asiassa jonkun verran jo huomaa, että varsinkin iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa ajatukset rullaa englanniksi. :) Eiköhän tähän totu, kun tosiaan vaan mahdollisimman paljon käyttää kieltä.

    VastaaPoista