Tänään oli viimeinen jumalanpalvelus koko porukalla, tiistaina oli viimeinen raamis koko porukalla, huomenna starttaa viimeinen viikko tällä mantereella ainakin pitkään aikaan, mahdollisesti ikinä. Sillä vaikka paluusta on puhuttu ja tällä hetkellä motivaatio on valtava, koskaan ei tiedä mihin elämä kuljettaa.
Me saatiin kotosuomesta suru-uutisia jotka valitettavasti ovat varjostaneet viime viikkoa aika reilustikin. Siinä huomasi samalla jotenkin sen, kuinka tämä 3kk on ollut mahtavuutensa lisäksi myös kuormittavampi kun tajusikaan, kun suunnitelmien muutos, lisästressi ja asioiden järjestely(-yritys) toiselta mantereelta käsin vei tämän tyttösen hermoromahduksen partaalle ja olin loppuviikosta valmis luovuttamaan tähän paikkaan ja lähtemään kotiin saman tien. En sitten kuitenkaan luovuttanut, ja parin päivän satunnaisten itkukohtausten jälkeen viimeistään tämänaamuisessa jumalanpalveluksessa ravistauiduin irti ahdistuksesta ja päätin keskittyä fiilistelemään näitä viimeisiä päiviä, viimeisiä uimareissuja, viimeisiä kohtaamisia, viimeisiä halauksia ja kyyneleitä. Kotiinpaluuviikko on raskas, mutta sekin loppuu joskus ja tulee vastaan onneksi vain päivä kerrallansa.
Ja ettei nyt liian synkeää kuvaa tulisi, niin edelleen täällä olosta todella nautin, ja toisaalta odotan jo kovasti myös kotiin ja töihin paluuta, lähinnä vain mieluusti hyppäisin 11. päivästä suoraan 17. päivään.
Lähes koko tämän viikon on lämpömittarissa lukemat nousseet 30 asteen paremmalle puolelle joten ohjelmassa on ollut muutama rantapäivä sekä tuossa lähimmällä rannalla että myös Hillarysin satamassa jossa tuli kokeiltua laiturilta pää edellä hyppimistä ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen. :)
Tiistaina oli Parkereilla yhdistetty grilli/raamis-ilta ja tosiaan viimeinen koko porukalla, ensimmäiset kunnon kyyneleet valuivat siinä kun aloitettiin hyvästien jättäminen ja Michael käytti tilaisuutta kommentoidakseen minulle jotain todella kaunista ja erittäin tärkeää asiaa, sanat jotka vien täältä aarteenani kotiin ♥.
Eilen toteutettiin viimein jotain, mikä on ollut Michaelin ohjelmalistalla alusta asti: drag racing, eli kiihdytyskisat. Järjetöntä rahanmenoa ja todennäköisesti jotain, mitä ei ikinä Suomessa tulisi tehtyä, mutta olihan se aikamoinen elämys sinänsä, varsinkin kisan nopeimmat, yli 500km/h päästelevät top fuel -autot. Istuttiin todella lähellä lähtöpaikkaa, kiihdytyksestä lähtevän äänen ennemmin tunsi kuin kuuli, bensa kirveli silmissä ja palanutta kumia löytyi vielä tänäänkin tukasta. :) Erilainen ja hauska ilta!
Vielä on edessä joitain asioita, joita täällä haluaa tehdä ja toteuttaa, ja tarkoituksena onkin hyvästeistä ja kaikista niistä Viimeisistä huolimatta seuraavakin viikko elää ihan normaalia elämää, nauttia ja touhuta. Tätä kaikkea täällä nähtyä ja tehtyä voi (ja pystyy) prosessoimaan sitten kotona, nyt on vielä aika nauttia ja elää hetkessä.
Tämmöinen tynkäentry tällä kertaa, ja teemaan sopien mitä todennäköisimmin viimeinen entry täältä kaukaa. Seuraavaksi tavataan sitten kotiinpaluumasennuksen ja kulttuurishokin hilpeissä tunnelmissa! :D
Ps. Nyt on JOULUKUU! Hyvät ihmiset sentään miten sitä saisi sen sisäistettyä kun lämpömittari näyttää +32 ja hiki valuu istuessakin? :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti