Tällä viikolla ylitettiin reissun puoliväli. Ajatukset on jotenkin nyt kummasti samaan aikaan hyvin vahvasti täällä arjessa ja näissä ihmisissä ja taakse Suomikotiin jäänyt arki tuntuu todella kaukaiselta, mutta samalla myös tämä puolivälin rajapyykki sai ajatukset kääntymään kotiin päin. Siihen, mikä siellä odottaa. Koska lähdettiin tälle matkalle Jaakon kanssa yhdessä ja sikäli tämä ei ole meille niin raskasta kuin monelle muulle vaihtarille koti-ikävän takia, en ollut oikeastaan ollenkaan valmistautunut siihen mahdollisuuteen, että tämä matka vois muuttaa myös mua ihmisenä niin paljon. Ja toisaalta ei niinkään paljoa, en tiedä voiko varsinaisesti puhua muutoksesta, ehkä pikemminkin ihmisenä kasvamisesta. Semmoinen pieni kipinä sisällä herännyt, että josko pystyisi vielä enemmän päästämään irti siitä ajatuksesta, että tässä elämässä on kyse Minusta. Josko pystyisi hieman kovemmin pitämään kiinni siitä ajatuksesta, että ihan oikeasti meidät ihmiset on annettu tänne toisiamme varten. Että minun arvoni on siinä, kuinka voin palvella lähimmäisiäni, että ihan oikeasti maailman valona loistaminen tarkoittaa ihan jotain muuta kuin oman erinomaisuuden alleviivaamista. Sillä miksi muuten maailman valo loistaisi kuin valaistakseen kauneutta ympärillään?
Muutenkin täällä, kaukana omista läheisistä ja toisaalta hyvin lähellä tätä viisikkoa ja muutakin yhteisöä eläessä, on kirkastunut se miten kaikki tärkeimmät asiat elämässä on jotenkin sidoksissa läheisiin ihmisiin. Suurimmat rakkauden, ilon, tyytyväisyyden ja onnen tunteet ja toisaalta suurimmat pettymykset, viha, häpeä, suru liittyy ja syntyy kosketuksissa toiseen ihmiseen. Yksikään ihminen ei ole saari, kuten joku suuri ajattelija joskus ajatteli, ja tänne sitä piti tulla, maailman suurimmalle saarelle, ymmärtämään että se on totta. : )
Semmoisia suuria ajatuksia sunnuntaipäivään. Toivottavasti näistä pystyy pitämään kiinni vielä silloinkin kun ylitse pyyhkäisee tuttu ja turvallinen, hektinen, kuluttava arki.
Jotain muutakin tällä viikolla ehdin tehdä kuin ajatella suuria ajatuksia. :D Tytöt, ja tavallaan minä siinä mukana, on saanut hieman enemmän nyt vastuuta kampuksella ja ollaan tällä viikolla ajettu tyttöjen bussikierrokset, pahimmillaan siis semmoiset 5 tuntia päivässä bussissa istumista.. ja vaikka mä en luonnollisesti aja vaan toimin vain kartanlukijana enkä aina edes sitä, painaa vastuu ihan eri lailla kuin silloin kun istuu jonkun semmoisen kyydissä joka on ajanut nämä reitit 1000 kertaa ennenkin, ja niinpä tällä viikolla on väsy painanut hieman enemmän kuin hetkeen.
Keskiviikkona olin Michaelin mukana Perthin eteläpuolella käynnistyneessä catalyst schoolin ”sisarohjelmassa” lähinnä seuraamassa sivusta, mutta päivä oli silti mielenkiintoinen kun pääsin rauhassa seuraamaan Michaelin työskentelyä ja lisäksi automatkoilla kävimme mielenkiintoisia keskusteluja.
Perjantaipäivä kului Joondalup-järven rantamilla kävellessä kuten muutama päivä viime viikonloppunakin. Tuli nähtyä viimein niitä mustia joutsenia ja hurjasti muitakin lintuja, pitkäkaulakilpikonnia, melkein kämmenen kokoisia hämähäkkejä sekä kuultiin ja nähtiin ihan oikea kookaburra. Olihan semmoinen myös Cavershamissa mutta villi on aina villi. Enää vesinokkaeläintä uupuu!
Perjantaina istuimme myös iltaa Adamin ja Claudetten kanssa pubi/baariviritelmässä (jossa oli huono dj!). Lauantaina lähdettiin Jaakon kanssa minigolfaamaan varmaan kauneimmalle tähän asti näkemälleni minigolfradalle, se oli siis kasvitieteellisessä puutarhassa. : ) Leppoisa lauantai-iltapäivä kahdestaan. ♥ Illalla pojat lähtivät sitten pelaamaan pokeria, ja koska meitä tyttöjä ei huolittu mukaan (”Kutsussa” luki melko yksiselitteisesti ”no chicks”), läksimme me sen sijaan Snelleille elokuvailtamiin. Katseltiin ensin Taylorin kanssa Itse Ilkimys ja Taylorin nukkumaanmenoajan jälkeen Hangover. Ihan hauska leffa, ja melkein vielä hauskempaa oli seurata Adamin repeilyjä :D. Leppoisan päivän leppoisa ilta, hyvä meininki.
Tänään palasimme ruotuun ja ”kotiseurakuntaan” monen viikon tauon jälkeen, viime viikolla oltiin Michaelin mukana toisessa seurakunnassa (jossa muuten suomalainen pastori jota Michael nyt tuurasi ja jota emme nyt tavanneet, mutta marraskuussa menemme sinne uudestaan jolloin tavataan myös enemmän perthin suomalaisia, kiva!). Kirkonmenojen jälkeen ohjelmassa oli jotain varsin odotettua: valasristeily! Mm. ryhä- ja sinivalaat palaavat näihin aikoihin pohjoisesta kohti etelää poikasineen, ja niiden reitti kulkee suoraa Perthin rannikkoa pitkin. Risteily oli melko kallis (abt 60€) mutta ehdottomasti joka pennin arvoinen! Päästiin todella lähelle valaita eikä ihan heti tule mieleen mahtavampaa näkyä kuin mitä tänään oli silmien edessä mahtavankokoisten vesipetojen loikkiessa vedestä. Kerta toisensa jälkeen on vaan todettava, ettei mikään ihmisen tekemä vedä vertoja luonnon ihmeille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti